Latviassa on hyvin vahvoja kansantanssin ja kuoromusiikin perinteitä. Voimme jopa sanoa, että lähes jokainen latvialainen laulaa tai on laulanut kuorossa. Niinpä lähes puolentoista vuosisadan ajan kerran viidessä vuodessa tämä perinne saavuttaa huippukohtansa, jolloin parhaat kuoromusiikki- ja tanssiyhtyeet sekä erinomaisia laulajia ja tanssijoita kokoontuu Riikaan.
Tämä on ihan oikea juhla, sekä Riialle että koko Latvialle, sillä viikon ajan ne sijaitsevat musiikin, latvialaisten kansanlaulujen ja tanssien pyörteessä. Juhliin osallistuu yli 30 000 osallistujaa - laulajia, tanssijoita, puhallinorkesterien jäseniä, kansanperinneryhmiä, harrastajateattereita, taideteollisuuden ja kuvataiteen studioita jne.
Juhla sisältää viikon aikana erilaisia konsertteja. Se alkaa kulkueella Vanhasta Riiasta, jolloin katsojat toivottavat juhlien osallistujia tervetulleiksi, ja loppuu päätöskonsertilla Mežaparksin ulkoilmalavalla, jolloin yhteisessä kuorossa laulaa n. 13 000 laulajaa. Myös Tanssijuhliin kokoontuu yhtä paljon tanssijoita, jotka esittävät latvialaisen kansantanssin tarkkaa ja hauskaa koreografiaa.
Seuraava Laulu- ja tanssijuhla pidetään vuonna 2013.















