Olet täällä

Merenkulun historia

Latvian rannikolla, joka on noin 500 kilometriä pitkä, on pitkään huolehdittu merenkulun perinteistä. Latvialaiset olivat sekä erinomaisia ​​merimiehiä että osaavia laivojen rakentajia. Ensimmäinen merimieskoulu tsaarin Venäjällä perustettiin Ainažiin, Vidzemen rannikolla olevaan kaupunkiin, kiitos legendaarisen Latvian sosiaalityöntekijän Krišjāņa Valdemāriksen.

Jo 800-luvulta Latvian alueella asuneet balttilaiset kansat olivat aktiivisia purjehtijoita, kauppiaita sekä jopa merirosvoja - jopa Pohjoismaiset viikingit pelkäsivät kuurilaisia merirosvoja. Riian historia- ja merenkulkumuseossa säilytetään runsaasti todisteita muinaisaikojen merimiehistä ja laivoista. Siellä on näkyvillä Vanhan Riian kaivauksissa löydetty ns. Riian laiva, joka on noin 1100-luvulla rakennettu purjevene.

Hyvän maantieteellisen sijainnin ansiosta merenkulku kukoisti Latviassa Hansaliton aikana keskiajalla ja varsinkin Kurzemen herttuakunnan aikana (1562–1795). Pienestä Kurzemen herttuakunnasta tuli rikas Euroopan maa, joka paitsi kävi kauppaa onnistuneesti ja harjoitti teollisuutta, myös omisti kaksi siirtokuntaa – Tobagon Keski-Amerikassa sekä Andrew’n linnakkeen Gambiassa Länsi-Afrikassa.

  Herttua Jaakobin avulla rakennettiin useita satoja purjelaivoja, mm. Kurzemen mestarit rakensivat 27 alusta Ranskalle ja kuusi Isolle-Britanialle! Valitettavasti Pohjan sodan aikana (1700 - 1721) Kurzemen herttuan valtava laivasto tuhoutui ja Latvian alueesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa.

Merenkulku syntyi uudestaan Latviassa maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen 1800-luvulla, jolloin uuslatvialaisten liikkeen edustaja Krišjānis Valdemārs vaati luomaan merimieskouluja ja kehittämään kotimaansa merenkulkuperinteitä. Venäjä tuki hänen toimintaansa, ja merenkulun kultainen aikakausi alkoi Latviassa. Silloin rakennettiin yli 500 purjelaivaa sekä kunnostettiin satamia Ainažissa, Pāvilostassa, Rojassa sekä Salacgrīvassa.

Latvian ensimmäinen purjelaiva ylitti Atlantin valtameren vuonna 1870. Miehistö koostui paikallisista asukkaista, jotka olivat itse oppineet tarvittavat tiedot merenkulkua varten purjehtimalla Itämeren rannikolla. Vuonna 1864 perustettiin Ainažin merimieskoulu. Koulun menestyksekkäästä toiminnasta todistaa se, että siitä valmistui noin 30 hyvin koulutettua ruorimiestä ja kapteenia, jotka löysivät töitä maailman suurimmista laivayhtiöistä. Nykyään Ainažissa sijaitsee Merikoulumuseo, jonka pihalla on nähtävillä ankkurikokoelma.

Valitettavasti I maailmansota tuhosi lähes kokonaan Latviassa rakennetun laivaston. II maailmansota oli yhtä tuhoisa, sillä se päätti paitsi Latvian merenkulun kehittymisen myös itsenäisenä valtiona.

Merenkulun kultakaudesta todistavat Latviassa yhä edelleen majakat Itämeren rannoilla. Latviassa on yhteensä yli 10 majakkaa. Täytyy tietenkin mainita Miķeļbāka-majakka eli Miķeļtornis, joka on Baltian korkein majakka (65 metriä). 293 rappusta kiivettyään voi ihailla Miķeļtornista avautuvia kauniita maisemia. Ovišragsin majakka on vanhin toimiva tämäntyyppinen rakennus Latviassa – sen 38 m korkea massiivinen torni rakennettiin vuonna 1814. Užavan majakka erottuu sijaintinsa ansiosta - se sijaitsee korkealla dyynillä aivan rannikolla, jota suojaavat suuret aallonmurtajat. Šlīteren majakka puolestaan sijaitsee 5 km merenrannalta – Slīteren kansallispuiston Sinimäkien rinteellä. Vaikka majakka on vain 22 metriä korkea, sen valot näkyvät jopa 98 metriä merenpinnan yläpuolella! Kolkan niemen majakka on rakennettu merelle matalikolle 6 km päähän rannalta. Kolkan niemi, jossa on uponnut useampi laiva, on aina ollut hyvin vaarallinen paikka merimatkailijoille. Huomion arvoinen on myös Mērsragsin majakka, jonka torni valmistettiin Ranskassa.

Merenkulun historiaa on yhä edelleen mahdollista tuntea pienissä kalastajakylissä ja satamissa. 1700- ja 1800-luvun kalastajakylien rakennuksia on nykyään näkyvillä Kurzemen rannikolla erityisesti Papessa, jossa Ķoniņciemsin Vītolnieki-tilalla avattiin muinaisten kalastajien elämää esittelevä ulkoilmamuseon sivuliike. Vierailkaa myös liiviläisten rannikolla, jossa kalastajakylissä on antiikin ajan viehätystä.

Merenkulun historiaan voi tutustua museoissakin, joista suurin osa sijaitsee Länsi-Latviassa, Kurzemessa. Liivinmaan ritarikunnan linnaan Ventspilsissä sijoitettu museo kertoo mm. tämän tärkeän merenrantakaupungin sataman historiasta. Merenkulun perinteistä saatte tietoja Liepājassa, museossa, joka sijaitsee upeassa talossa Kūrmājan prospektissa. Talsin maakunnassa Rojan merikalastusmuseossa on laivojen rakentamiselle ja merenkulkuperinteille omistettu näyttely. Sakan ja Pāvilostan rannikon merimiesten elämästä löytyy tietoa Pāvilostan kotiseutumuseosta.

Vidzemessä voi saada käsityksen merenkulkuperinteistä paitsi Ainažin merikoulumuseossa myös Salacgrīvan museossa, jonka näyttely kertoo Vidzemen rannikon ja Salacan kalastajien elämästä.

Viimeksi päivitetty: 
11.07.2014