Olet täällä

Pārdaugavan puuarkkitehtuuri

Noin kahdenkymmenen minuutin kävelymatka Riian keskustasta Daugava-joen vasemmalle rannalle ja tuntuu, että olet joutunut ihan eri maahan. Ei enää elävää kaupungin melua, vaan tunne ihan kuin olisit joutunut 1800-luvulle. 

Pārdaugava ylpeilee ainutlaatuisella arkkitehtuurilla, jonka voi havaita jo  ajettaessa lentokentältä Kalnciems-katua pitkin kaupungin keskustaan. Kadun molemmin puolin avautuu 1800-lukulaisten puurakennusten klassistinen kokonaisuus, joka on ainoa Euroopassa. Yksi- ja kaksikerroksisia koristeltuja puutaloja on Kalnciems-kadulla jäljellä 23. Muualla Euroopassa tällaiset puurakennuskokonaisuudet purettiin jo 1970-luvulla ja niiden sijalle rakennettiin tavallisia betoni-, lasi- ja teräsrakennuksia.

Kalnciemsin puurakennuskokonaisuus on vain osa Pārdaugavan ainutlaatuista viehätystä. Tässä Riian kaupunginosassa ovat säilyneet pienet, päällystetyt ja jopa yksinkertaiset hiekkaiset kadut. Lähes jokainen rakennus on henkeäsalpaava - mitenkähän se on vielä jäljellä 2000-luvun metropolissa!

Pārdaugavan puurakennusten historia alkoi Āgenskalnsin kylästä 1600-luvulla. Āgenskalns oli tyypillinen Riian esikaupunki puurakennuksineen, jonka sodan sattuessa voisi polttaa hidastaakseen vihollisten etenemistä hyvin linnoitetuille kaupungin muureille. Kaksi kertaa Āgenskalns myös tuhottiin. Ensin Pohjan sodan aikana, sitten vuonna 1812, kun Napoleonin joukot lähestyivät Riikaa ja strategisten tavoitteiden vuoksi kaikki Riian esikaupungit poltettiin. Napoleon kuitenkaan ei hyökännyt Riikaan, ja Āgenskalns heräsi jälleen eloon. Osasta siitä voi nauttia nykypäivänäkin. Esimerkiksi Nometņu-, Slokas-, Eduards Smilģa- ja Talsi-katujen välillä vanhimmat rakennukset ja katuverkko ovat säilyneet lähes kokonaan. Vierailkaa tässä ainutlaatuisessa paikassa ja nauttikaa mukavasta historian havinasta.

Pārdaugavan puuarkkitehtuurin merkittäviä kohteita on ihan varmasti rakennusten kokonaisuus osoitteessa Kalnciema iela 37. 1800-luvun puolivälissä siellä sijaitsivat hiekkadyynit ja mäntymetsä, mutta pari vuotta myöhemmin sinne rakennettiin puurakennuksia, joista on perusteellisen uudistamisen jälkeen tullut osa nykyaikaista infrastruktuuria. Näihin rakennuksiin on tehty toimistoja studioita, joissa pidetään mielenkiintoisia seminaareja ja luovia työpajoja. Siellä on avannut myös yksi suosituimmista kokeista Mārtiņš Sirmais kodikkaan "Māja” -ravintolan. Tässä paikassa järjestetään säännöllisesti ekologisen ruuan ja käsityöläisten markkinat.  

Huomiota herättää rakennus osoitteessa Kalnciema iela 28/30. Se on Hartmannin kartano, jonka kokonaisuuteen kuuluu yksikerroksinen asuintalo mansardikattoineen. Mielenkiintoinen on myös asuintalo osoitteessa Daugavgrīvas iela 7, sekä erittäin vanhat puutalot Hermaņa-, Eduarda Smiļģa-, Amālijas-, Dobeles-, Medus- sekä Nometņu-kaduilla.

Kalnciems-kadulle pääsee Riian keskustasta linja-autoilla nro 22 ja 53 Melnsila ielan pysäkille. Āgenskalnsin puurakennusten viehätyksestä voi nauttia ajettuaan raitiovaunulla nro 4 pysäkille Eduarda Smiļģa iela. 

Kalnciema tänava kvartal
Lue lisää

Kalnciems-kadun kortteli

Kalnciems-kadun kortteli on Riian kaupungin osa Kalnciemsin ja Melnsila-kadun risteyksessä, yksi Riian puuarkkitehtuurin "kolmesta valaasta...
Lue lisää

Kalnciema Kvartala fairs

Kalnciema quarter of 2009 from the 8th March organize fairs. Their original purpose was to create a space in which to assemble Latvian...
Viimeksi päivitetty: 
18.12.2014