A+
Beta

Riian kirkot

Vanhan Riian kirkontornit ovat yksi Riian kauneimpia symboleja. Riian keskustassa lähellä toisiaan sijaitsevat vanhat kirkot, jotka ovat vuosisatoja kuuluneet sekä katolilaisten että protestanttien seurakunnille. Ortodoksisten ja vanhauskoisten katedraalien ja rukoustalojen sipulinmuotoiset kupolit ovat erottamaton osa Riikaa samalla lailla kuin jugendtyyliin rakennettu kansallinen monumentti - synagoga Peitavan kadulla Vanhassa Riiassa.

Myös baptistien, metodistien, seitsemännen päivän adventistien ja muiden uskontojen seurakunnilla on Riiassa omat kirkot. Yksi uusimpia pääkaupungin kirkkoja on Armenian apostolisen kirkon seurakunnan kirkko Latgalen esikaupungissa Kojusala-kadulla.

Riian Tuomiokirkko

Vanhimpien ja Daugava-joen rantaa lähimpien kirkkojen – TuomiokirkonPyhän PietarinPyhän Johanneksen ja Pyhän Jaakobin kirkkojen torneja ei korista risti vaan kukko. Uskovaisten perinteiden mukaan kukko suojaa kaikelta pahalta ja pystyy aamulaulullaan pelästyttämään paholaisen. Torneissa olevilla kukoilla oli käytännöllinenkin tarkoitus – ne toimivat tuuliviireinä, jotka määräsivät elämänrytmin Riikaan pysähtyville purjealuksille. Riian tuomiokirkko on tärkein kirkko Riiassa. Se on Latvian evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispan katedraali sekä yksi maailman upeimpia konserttisaleja. Tuomiokirkon peruskivi muurattiin juhlallisella seremonialla piispa Albertin johdolla 25. heinäkuuta 1211.

Joka kerta kirkon kunnostamisen myötä on Tuomiokirkko muuttanut ulkonäköänsä, mutta eri tyylien yhdistäminen ei ole haitannut kirkon monumentaalisuutta. Puupenkit, niiden kaiverrukset sekä vajaa sata hautalaattaa ja monumenttia ovat merkittäviä. Baltian helmeksi voidaan kutsua Tuomiokirkon pohjoisen sisäänpääsyn "Paratiisin porttia" Neitsyt Marian valtaistuimelle nousua esittävine kuvineen. Kiinnittäkää huomiota lasimaalauksiin, jotka goottilaisessa tyylissä laitettiin ikkunanaukkoihin vasta 1800-luvun lopussa, jolloin vuonna 1885 alettiin Riian Tuomiokirkon kunnostustyöt.

Riian tuomiokirkosta on tullut kuuluisa vuosina 1883–1884 EFWalcker & Co-yrityksen rakentamien urkujen ansiosta, jotka on todettu maailman yksiksi arvokkaimmista historiallisista uruista. Riian tuomikirkon uruissa on 124 rekisteriä, 4 sormiota sekä jalkio, 6718 erikokoista ja eri materiaaleista valmistettua pilliä.Urkujen siunaussävellyksen teki Franz Lizst.

Pyhän Pietarin kirkko

Korkein Vanhan Riian torni kuuluu vuonna 1209 rakennetulle Pyhän Pietarin kirkolle, joka on yksi Baltian maiden vanhimpia ja arvokkaimpia keskiaikaisia monumentaalisia rakennuksia. II maailmansotaan saakka se oli Euroopan korkein rakennus (120,7 m), jota tuhottiin vuonna 1941.

Nykyään Pyhän Pietarin torni on rakennettu metallista ja se on 123 m korkea. Siinä on sisäänrakennettu hissi, joka vie näköalatasanteelle 72 m korkeuteen. Tornissa on kello, joka perinteisesti näyttää ainoastaan tunteja.

Ensimmäinen kukko kirkkotorniin "lensi" vuonna 1491. Nykyään kuitenkin jo seitsemäs Pietarin kirkon kukko näyttää tuulen suuntaa. Se laitettiin paikoilleen vuonna 1970, se painaa 159 kg, se on 210 cm pitkä ja 153 cm korkea. Kukon rakenteen perusta on tehty kuparista ja se on peitetty 0,07 mm paksuilla kultalistoilla.

Pyhän Jaakobin kirkko

Pyhän Jaakobin katolista katedraalia, joka sijaitsee lähellä Latvian tasavallan parlamenttitalon(Saeiman) rakennusta, alettiin rakentaa varhaisgoottilaistyyliin vuonna 1225. Historioitsijat arvioivat, että ensimmäinen puurakennus rakennettiin tälle paikalle Turaidan liiviläisten Kaupon määräyksestä jo vuonna 1203, mutta se tuhoutui vuonna 1215 suuressa Riian tulipalossa.

Pyhän Jaakobin kirkko on ensimmäisen kerran mainittu kirjoissa vuonna 1225, mutta tarkka kirkon rakentamisvuosi ei ole tiedossa, eikä sen rakennusmestareita tunneta. Tällä suhteellisen pienellä kirkolla on ilmeikäs hoikka torni, joka on muita torneja paremmin säilyttänyt Riian keskiajan kirkoille tunnusomaisen pyramidimuodon. Alun perin Pyhän Jaakobin kirkossa rukoilivat ritarikunnan veljekset Jumalaa, myöhemmin sen teki katolinen seurakunta ja sisterssiläismunkit. Reformaation jälkeen vuonna 1522 luettiin Riiassa Pyhän Jaakobin ja Pyhän Pietarin kirkoissa ensimmäiset saarnat, jotka johtivat uudistukseen Latviassa.

1600-luvun alkupuolella Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf muutti kirkon ruotsalaisen varuskunnan luterilaiseksi kirkoksi, mutta 100 vuotta myöhemmin siitä tuli Venäjän kruunun kirkko. Kannattaa mainita, että syyskuussa 1736 Jaakobin kirkossa saarnasi herrnhutilaisten liikkeen perustaja kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf. Nykypäivänä Pyhän Jaakobin kirkko on Rooman katolilaisten kirkon arkkipiispan katedraali.

Synagogat ja katedraalit

Osoitteessa Peitavan iela sijaitsee Riian synagoga. Natsien hyökkäyksen jälkeen Riikaan vuonna 1941 kaikki synagogat poltettiin. Riian synagoga Peitavan kadulla oli ainoa joka pelästyi tältä kohtalolta, sillä se sijaitse Vanhassa Riiassa ja oli vaara, että tuli voisi levitä naapurissa oleviin rakennuksiin. Rakennus on rakennettu 1900-luvun alussa jugendtyyliin, koristeissa on käytetty Muinais-Egyptin motiiveja.

Ihan Riian keskustassa Brīvība-kadun alussa Esplanadilla on Kristuksen ylösnousemuskirkko, jota rakennettiin aikavälillä 1876 - 1885. Neuvostoliiton aikana täällä sijaitsi Tietotalo, planetaario sekä yksi sen ajan suosituimpia kahviloita "Dieva auss" (Jumalan korva), jossa vapaa-ajattelijat kohtasivat.

Yksi mielenkiintoisempia Riian kirkkomatkailun kohteita on valkoinen, ryhdikäs Riian Grebenshikovin vanhauskoisten rukoilutalo Latgalen esikaupungissa. Sen kultainen kupoli näkyy kaukaa ajettaessa Pārdaugavasta Salu-sillan yli.

Aluksi se oli tavallinen liiteri, josta ajan myötä on tullut bysanttilaistyylinenkirkko luostareineen. Koska 1700-luvulla juuri A.P. Grebenshikov teki perustukset, kirkko nimettiin hänen mukaansa. 

Grebenshikovin rukoilutalossa on iso rukoilusali ja muutama seremoniasali. Kirkossa on säilytyksessä erittäin vanhoja 1400–1700 ikoneita ja 1500-luvun kirjoituksia.

Grebenshikovin vanhauskoisten seurakunta on maailman suurin ja yhdistää noin 20 000 ihmistä.