Olet täällä

Jaunmoki-linna

Jaunmoki-linna on entisen Riian kaupunginjohtajan George Armitsteadin vuonna 1901 arkkitehti Wilhelm Bockslaffiin suunnitelman mukaan rakennettu metsästyslinna. Täällä voi vierailla museossa ja puistossa.

II maailmansodan aikana linnaa käyttivät niin Venäjän kun Saksan joukot. Sodan alussa linnaan sijoitettiin Venäjän kersanttien koulu, sen jälkeen saksalainen radioasema, mutta sodan lopussa saksalainen sotasairaala. Sodanjälkeisinä vuosina linnassa alkoi toimistojen, elokuvateatterien, kauppojen ja asuntojen aika.

Yksikään linnan käyttäjistä ei kunnostanut sitä. Vuonna 1974 osittain romahtanut linna joutui Metsätalouden ja metsäteollisuuden ministeriön haltuun. Silloin aloitettiin linnan kunnostus, joka kesti yli 20 vuotta.

Nykyään linnan korjaustyöt jatkuvat. Niiden tarkoituksena on muuttaa Jaunmoki-linna yhdeksi tärkeimmistä Latvian matkailu- ja kulttuurikeskuksista, jolla on laajat kehitysnäkymät. Linnassa on esillä näyttely Latvian metsätaloudesta ja metsästyksestä. Linnassa on säilynyt ainutlaatuinen uuni, johon on maalattu näkymät Riiasta. Hevostallista on tehty hotelli sekä tiloja erilaisia tilaisuuksia varten.

Kulkuyhteydet: 
Coordinates:
56.981473, 23.054351
An alternative description

Tukums kunta, Tume seurakunta, Junmoku pils, LV-3139
+371 63107125
+371 26187442
Puhuttuja kieliä: 
Hinta aikuisille:: 
€ 2,13 €
Pääsymaksu : 
Alennukset: 

koululaiset ja lapset - 0.50 latia.

Palvelut: 
Näyttelyt
Oppaan palvelut
Teematapahtumat
Toiminnot: 
Pääsy liikuntarajoitteisille henkilöille
WC
Viimeksi päivitetty: 
30.09.2014