A+
Beta

Muinaisten musiikkisoittimien työpaja

Vanhojen musiikkisoittimien näyttely, uusien musiikkisoittimien valmistus sekä musiikin soittaminen. Kävijät voivat itsekin kokeilla saada jotain ääniä siellä olevista musiikkisoittimista.

  • Muinaisten musiikkisoittimien työpaja

Käsityöläisten messuilla isot ja pienet kokoontuvat erään ”äänekkään” kojun luokse, jossa voi sekä nähdä että kokeilla erilaisia muinaisia kansanmusiikkisoittimia. Nämä ovat valmistaneet Gunārs Igaunis ja Ilmārs Dreļs Rēzeknen maakunnan Gaigalavan kunnasta. He ovat perustaneet "Baltharmonia”-yrityksen, joka valmistaa ja kunnostaa musiikkisoittimia.

Gunārs on ihan itse oppinut musiikkisoittimien tekniikan. Hän on tehnyt myös jotain uutta – musiikin sävellyspelin, joka mahdollistaa jopa pienille lapsille musiikin oppimisen nopeasti ja mielenkiintoisella tavalla.

Jokainen nuotti on erivärinen, sillä pienet muusikot erottavat ne helpommin. Sen lisäksi jokainen näppäin on sijoitettu puupalkin päälle. Laittamalla nuotit oman mieltymyksen mukaan musiikin säveltämisestä tulee jännittävä peli, jossa on muistettava vain yksi asia - laulun loppunuotin on oltava sama kuin ensimmäinen nuotti. Rakentaja tarjoaa pienen laulukirjan, jossa värien ja nuottien avulla on esitetty muutama tunnettu laulu.

Mestarit valmistavat paljon erilaisia soittimia pilleistä rumpuihin.

Mestarien tekemät soittimet paitsi kuulostavat hyvältä, ovat myös kauniita, esimerkiksi musta keraaminen rumpu, joka on päällystetty hirvennahalla, näyttää muinaiselta ja samalla ylelliseltä. Gunārsin harrastus on paitsi musiikkisoittimien valmistaminen myös muinaissoittimien keräily.

Vanhin hänen kokoelmassaan oleva esine on haitari, joka on reilusti yli 100 vuotta vanha.

 
56.735401, 27.104645
  • Kielet, joilla palvellaan: 
    • Englanniksi
    • Latviaksi
    • Venäjäksi
  • Pääsymaksu: 
    Maksullinen
  • Maksutavat: 
    • Käteinen
Palvelut: 
  • Käytännön työpajat
  • Teematapahtumat
Tarjotut mahdollisuudet: 
  • Maksuton pysäköinti
  • WC
Työaika : 

Maanantaisin - suljettu

Tieto muutettu: 12.06.2013